Tie

Lehdistötiedotteet

4.9.2018 16.18

K1 Katsastusasema avattu Alavudelle

K1 Katsastus laajentaa toimintaansa Suomessa. Alavuden katsastusasema on viimeisin yrityksen avaama uusi asema tänä vuonna.

K1 Katsastus Oy on kasvanut tänä vuonna jo usealla uudella asemalla. Alavuden paikallinen Katsastus 66 -yritys siirtyy K1 Katsastus -ketjuun maanantaina 3.9. lähtien.

– Olemme iloisia, että saamme Alavuden perinteikkään Katsastus 66:n osaksi K1 Katsastusta. Se on paikkakunnalla pitkään toiminut ja paikkakuntalaisten parissa tunnettu asema, jonka toimintoja nyt lähdemme omalta osaltamme kehittämään, kertoo K1 Katsastuksen maajohtaja Per V. Rasmussen.

Kehitystyöllä Rasmussen viittaa muun muassa K1 Katsastuksen verkkovarausmahdollisuuteen, hiljaisten aikojen katsastushintoihin sekä suuren yrityksen tukeen toiminnalle.

– Sama tuttu henkilöstö jatkaa Alavudella, mutta haluamme lisäksi edistää aseman palveluja – haluamme katsastuksen olevan mahdollisimman jouhevaa ja helppoa asiakkaillemme. Sama hyvä palvelu vanhojen tuttujen katsastajien kanssa, jota tukevat ammattimainen ja nykyaikainen toimintamalli ja työkalut; niillä tekijöillä lähdemme tavoittelemaan kasvua.

K1 Katsastuksen työtä ohjaavat sertifioitu ISO 9001 laatujärjestelmä, tekninen tuki, ketjulle räätälöity katsastusohjelmisto ja tietotekniikan hyväksikäyttö. Maajohtaja Rasmussen haluaa kuitenkin nostaa palvelukulttuurin keskeiseksi tekijäksi yrityksen toiminnassa.

– Tänä päivänä asiakaskokemus on entistä suurempi tekijä palveluja valitessa. Me haluamme olla edistämässä asiakkaillemme entistä parempaa palvelua; sellaista, josta meidät muistetaan ja tunnistetaan. Tämän toimintamallin tuomme entistä voimakkaammin myös Alavuden asemalle.

Yli 60 asemallaan K1 Katsastus on yksi isoimmista alan yrityksistä Suomessa. Lähivuosien suunnitelmissa on jatkaa hallittua kasvua.

– Toimimme valtakunnallisesti ja huolehdimme siitä, että mahdollisimman monella paikkakunnalla olisi ainakin yksi K1 Katsastuksen asema. Kasvamme ja laajennamme, mutta teemme sen harkitusti yksi asema kerrallaan, toteaa Rasmussen.

***

K1 Katsastus, Telekuja 7, Alavus
Asema palvelee klo 8.30–16.30 arkisin
Varaukset verkossa tai puhelimitse


Lisätiedot:
Markkinointijohtaja Ville Rutanen
Puh. 040 159 0317
ville.rutanen(at)k1katsastus.fi

***

K1 Katsastus on valtakunnallisesti toimiva katsastusasema, jolla on yli 60 asemaa Suomessa ja henkilöstöä 165. Yrityksen asemilla katsastetaan vuosittain yli 300 000 autoa.

K1 Katsastus on osa espanjalaista Applus+-konsernia, joka on yksi maailman suurimmista katsastusalan, testauksen ja sertifiointitoimijoista. Applus+ työllistää 20 700 työntekijää ja sillä on toimintaa yli 70 maassa. Katsastuksia hoitava Applus+ Automotive huolehtii yli 15 miljoonan auton katsastuksesta Euroopassa ja Pohjois- sekä Etelä-Amerikassa.


Palaa otsikoihin